Tuettujen lomien kesä-syyskuun haku 1.-31.3.2023

Tarkastelet mennyttä tapahtumaa.

  • pe 31.3.2023

Yleishaun lomillemme on kolme hakuaikaa:

  • maaliskuussa haetaan kesä-syyskuun lomille
  • elokuussa haetaan loka-joulukuun lomille
  • marraskuussa haetaan tammi-toukokuun lomille.

Yhteistyökumppanien (esim. sosiaali- ja terveysjärjestöt) kanssa järjestettävien lomien hakuajat vaihtelevat lomajaksoittain. Voit hakea myös näille lomille, vaikka et olisi yhdistyksen jäsen. 

Tuettu loma on mahdollista saada korkeintaan joka toinen vuosi, eli mikäli olet edellisen kerran ollut tuetulla lomalla vuonna 2021, voit hakea vuoden 2023 lomille.

Lomakohteista suurperheille soveltuvat erityisesti urheiluopistot ja Kylpylähotelli Rauhalahti. Näistä lomakohteista löytyy suurperheille soveltuvaa majoitusta.

AVAA HAKULOMAKE

Olemme avanneet muutamia talven ja kevään lomia jatkohakuun.
Löydät haettavat lomat yllä olevan ”Avaa hakulomake” -painikkeen kautta.

Tulostettava hakulomake

Hakemuksen täyttöohje

Päätökset talven ja kevään tuetuista yleishaun lomista on tehty.
Kaikki ne hakijat, jotka eivät ensimmäisellä valintakerralla tule valituiksi, ovat automaattisesti varasijoilla. Peruutuspaikan kautta voi saada loman vielä noin kolme viikkoa ennen loman alkua. Hakijamäärien vuoksi voimme ilmoittaa vain hyväksyvistä päätöksistä.

Voit kysyä oman hakemuksesi tilannetta toimistoltamme
puh. 010 830 3400 (ma-pe klo 9-12) tai toimisto@hyvinvointilomat.fi.